Kohtaukset

Mallivideoista ja ilmaisun harjoittamisesta

Mallivideot on kuvattu käsikirjoituksen ja kirjallisten ohjeiden tulkitsemisen tueksi. Kaikki mallivideot järjestyksessä katsomalla pääset näkemään melkein koko teoksen alusta loppuun saakka. Kohtausluetteloon on merkitty kuvatut mallivideot sekä se, missä kohtauksissa kukin taitotaso on mukana. Kohtausluettelo onkin ystäväsi monessa tilanteessa!

Mallivideoille on kuvattu kokonaisia kohtauksia. Yksittäisten koreografioiden sijasta ryhmät harjoittelevat heti kohtauskokonaisuuksia siirtymineen ja vuorosanoineen. Myös oman roolihahmon ilmaisua tulee harjoitella alusta asti. Mallivideo ja käsikirjoitus oheismateriaaleineen (mm. hahmokortit) ohjaavat ilmaisun harjoittamisessa. Käsikirjoituksessa on jokaisen pääkohtauksen alussa kuvattu kohtauksen tunnelmaa ja hahmojen ilmaisua.

Ilmaisun kolme kulmakiveä ovat esiintyjän katse, kehon asento ja ajatukset. Nämä kannattaa muistaa jokaista kohtausta harjoitellessa. Itseltään voi kysyä esimerkiksi seuraavanlaisia kysymyksiä: Miten hahmoni katsoo Melliä? Mitä kehoni asento kertoo hahmoni tunteista ja ajatuksista? Millä tavalla voisin liikkumisellani ilmentää hahmoni tunteita? Miten hyppyaskeleeni olisivat iloisia? Entä miten saan niistä rohkeita? Miten juostaan haaveillen? Onko rintakehäni avoin ja olemukseni ryhdikäs, vai hiippaileeko hahmoni kenties hieman kyyryssä eteenpäin? Mitä hahmoni ajattelee tässä kohtauksessa? Millainen ilme tukisi hahmoni ajatuksia ja tunteita? Muuttuvatko hahmoni ajatukset kohtauksen aikana?

Kohtausvideoista on erotettu myös irrallisiksi videoklipeiksi yksittäiset koreografiat. Suosittelemme kuitenkin käyttämään näitä videoklippejä vain pienten yksityiskohtien tarkistamiseen. Parhaan kokonaiskuvan kohtauksesta saat katsomalla koko kohtauksen mallivideon. Mallivideoilla on pääsääntöisesti 4 parin kuvioita. Osa koreografioista taipuu helposti myös muulle parilliselle määrälle. Tästä lisätietoa löydät käsikirjoituksesta kunkin kohtauksen kohdalta.

Mallivideoilla viejät käyttävät vihreitä ja seuraajat mustia paitoja niissä kohtauksissa, joiden koreografiassa tällä on merkitystä. Joissain kohtauksissa eri värisiä paitoja on käytetty erottamaan eri versiot. Esimerkiksi kaikkien taitotasojen yhteisessä tanssinumerossa, kohtaus 1: Kokko (alkufinaali), vihreäpaitaiset tanssivat koko ajan yhteistä kehorytmiä ja staattisia patsasasentoja, kun taas mustapaitaiset näyttävät mallia haastavampaan kehorytmiin ja liukuviin (slow motion) patsasasentoihin.

Kohtaus 9: Puhelu (siirtymä)

Näyttämöllä: Melli, Kaikki tanssijat
Taitotasot: A, B, C, ja D